Qoro Quandoa ohjaa palo tehdä yhdessä korkeatasoista kuorotaidetta. Intohimo laulamiseen ja halu kehittyä sitoo laulajat yhteen luoden yksilöllisen, hyvin moneen muotoutuvan kuorosoinnin. Qoro Quando on kunnianhimoinen, mutta rento yhteisö, joka tarttuu innolla monipuoliseen ja haasteelliseen ohjelmistoon.

Samalla kun kuoron ohjelmisto on viime vuosina muuttunut etenkin taidemusiikin osalta haastavammaksi, ohjelmistossa on säilytetty myös viihteellinen puoli ja kuoro pystyy esiintymään hyvin monenlaisissa tilaisuuksissa. Kuoron ohjelmisto käsittää muun muassa pohjoismaista kuoromusiikkia eri aikakausilta, venäläistä romantiikkaa, pohjoisamerikkalaisia uusia kuoroteoksia sekä tyylikkäitä sovituksia eri vuosikymmenten hiteistä.

Kamarikuoro Qoro Quando on perustettu vuonna 2001 ja sen taiteellisena johtajana on vuodesta 2008 lähtien toiminut musiikin maisteri Jori Männistö. Kuoron naisten vuonna 2016 perustamaa Queens of Qoro Quandoa johtaa musiikin maisteri Emma Kuntsi. Kuorojen laulunopettajana toimii laulupedagogi Margit Tuokko ja projektiluontoisesti esiintymistaidon kouluttajana näyttelijä (FIA) Tiina Iisala.

Qoro Quandon ja Queens of Qoro Quando osallistuvat säännöllisesti kansainvälisiin kuorokilpailuihin. Kilpailuihin valmistaudutaan suunnitelmallisesti ja viime vuosien määrätietoinen työ on tuottanut tulosta. Sitoutuneen ja yhdessä viihtyvän porukan ansiosta molemmat kuorot ovat saavuttaneet kultamitalitason kaikissa kilpailuissa, joihin ne ovat vuodesta 2011 lähtien osallistuneet.

 

2019

GRAND PRIX OF NATIONS GOTHENBURG & EUROPEAN CHOIR GAMES

Qoro Quando 
Kultamitalitaso, kamarikuoro- ja hengellisen musiikin kategoriat
Grand Prix -sarja

Queens of Qoro Quando
Kultamitalitaso, kamarikuorokategoria
European Champions -sarja

TAMPEREEN SÄVEL -KUOROKATSELMUS

Qoro Quando
Kaksi kultaleimaa

Queens of Qoro Quando
Kolme kultaleimaa – korkein mahdollinen arviointi

2017

INTERNATIONAL ANTON BRUCKNER CHOIR COMPETITION AND FESTIVAL, LINZ

Qoro Quando
Kamarikuorokategorian voitto
Kultamitalitaso, hengellisen musiikin kategoria

Queens of Qoro Quando
Naiskuorokategorian voitto
Kilpailun Grand Prize -palkinto

2015

TAMPEREEN SÄVEL -KUOROKATSELMUS
Qoro Quando
Yksi kultaleima

2014

WORLD CHOIR GAMES, RIIKA
Qoro Quando
Kultamitalitaso, kamarikuoro- ja hengellisen musiikin kategoriat
Grand Prix -sarja

2011

INTERNATIONAL ANTON BRUCKNER CHOIR COMPETITION AND FESTIVAL, LINZ
Qoro Quando
Kultamitalitaso, kamarikuorokategoria

Jori Männistö

Jori Männistö

Kuoronjohtaja, musiikin maisteri Jori Männistö on johtanut Qoro Quandoa vuodesta 2008 lähtien. Kuoromusiikin kipinä syttyi Pohjois-Pohjanmaan Pattijoella yläastetta käyvän Jori Männistön sydämessä 80-luvulla, kun hän lauloi isänsä perustamassa koulun kuorossa. Pattijoelta tie kulki Oulun Madetojan musiikkilukion kautta Helsinkiin Sibelius-Akatemiaan, jossa Männistö aloitti opinnot musiikin teorian opinto-ohjelmassa. Pääaineopintojen ohella Männistö suoritti alusta alkaen myös kuoronjohdon opintoja. Suoritettuaan kuoronjohdon B-tutkinnon Männistö vaihtoi pääainetta valmistuen kuoronjohdon ohjelmasta maisteriksi 1997 ja on sen jälkeen toiminut kuoronjohtajana useissa eri kuoroissa.

Yhteisten vuosien aikana Qoro Quando on hitsautunut yhteen johtajansa kanssa ja kypsynyt soinniltaan. Kuoro arvostaa Männistön monipuolista, syvällistä musiikillista osaamista ja tietämystä. Kuoroteoksia lähestytään Männistön johdolla teosten omasta perspektiivistä – eri tyylilajit otetaan haltuun ja kuoron sointia muokataan kunkin teoksen vaatimalla tavalla. Männistö puolestaan arvostaa Qoro Quandossa sen soinnin joustavuutta. Vaikka järjestelmällinen soinnin hionta on tuonut siihen aikuista tukevuutta, sointi on säilyttänyt myös ilmavan vaaleutensa.

Emma Kuntsi

Emma Kuntsi

Emma Kuntsi on johtanut Qoro Quandon naisten muodostamaa Queens of Qoro Quandoa kuoron perustamisvuodesta 2016 lähtien. Kuntsi on monipuolinen muusikko, musiikkipedagogi (AMK) ja musiikin maisteri, ja hänen haaveissaan on valmistua jonain päivänä kuoronjohtajaksi. Kuntsi on laulanut Qoro Quandossa vuodesta 2004 alkaen, ja on siitä lähtien toiminut myös kuoron hallituksessa, tällä hetkellä puheenjohtajana.

Margit Tuokko

Qoro Quandon laulajien äänenmuodostusta on jalostettu systemaattisesti vuodesta 2013 lähtien laulupedagogi, oopperalaulaja, musiikin maisteri Margit Tuokon johdolla. Tuokko vastaa kuoron äänenhuollosta ohjaamalla yhteisen soinnin kehitystä erilaisilla harjoituksilla. Lisäksi kuoroharjoitusten ja leirien ohessa kuorolaiset käyvät laulutunneilla.

www.margittuokko.com

Share This